Valtakatu 45 53100 Lappeenranta
Laatu ei mene koskaan pois muodista
Alusta alkaen olemme HS-Salongissa halunneet olla innovatiivinen ryhmä ihmisiä, joille hiusten muotoilu ja asiakaspalvelu ovat lähellä
sydäntä. Pyrimme kampaamossamme tekemään työtä suurella intohimolla jäämättä koskaan paikoillemme.
Innovatiivisena yrittäjänä minut on henkilökohtaisesti kutsuttu mukaan kampaajien kansainväliseen ritarikuntaan, Intercoiffureen. Intercoiffure kerää yhteen maailman arvostetuimpia kampaajia maailmanlaajuisesti.
Intercoiffuressa olen saanut Suomen Personality Of The Year -palkinnon. Ritarikuntaan kuuluvat myös arvomerkit: tällä hetkellä olen upseerinarvon omaava kampaaja ja toimin Pohjoismaiden johtokunnassa sekä Suomen Intercoiffuren presidenttinä.
Kaikki hiusmuotoilijamme käyvät läpi oman kuusipäiväisen intensiivisenleikkauskoulutuksen, joka pohjautuu kansainvälisesti tunnettuun Pivot Point -tekniikkaan. Leikkausteknisenä kouluttajana meillä toimii Tuula Kaunisto, jonka kotipaikkana on Milano. Italiasta käsin Tuula hoitaa koulutuksia ympäri maailmaa ja työskentelee myös satunnaisesti liikkeissämme.
Tavoitteemme on tehdä kaikista hiusmuotoilijoista parhaita. Henkilökunnallamme on ilo ja halu työskennellä meidän kaikkien parhaaksi. Pyrin omalla panoksellani tarjoamaan tekijöillemme ja asiakkaillemme parhaat tarjolla olevat liikepaikat ja toimitilat.
Lainatakseni farkkutehtailija Levi Straussia: "Quality never goes out of style".
Parhain terveisin
Marko Sutinen
HS-Salongin omistaja
Joukkoomme mahtuu monenlaista osaajaa: perinteisten kampaamopalveluiden lisäksi meiltä onnistuvat mm. ripsien ja kulmien kestovärjäykset, hiustenpidennykset sekä hiusten hoidot.
Soita tai tule käymään, niin kerromme mielellämme lisää!
Toivomme perheenlisäystä! Etsimme joukkoomme lisää ammattilaisia, joten hae jo tänään.